Viihteessä on valtaa ja voimaa
Lavakauden päättäjäisten 35. kerta kokosi ennätysyleisön ”Elääkö tällä?” -teeman äärelle. Otimme kiitollisina vastaan kansanvallan korkeimman elinkeinovaikuttajan, ministeri Sakari Puiston avaussanat. Hän oli selvästi perehtynyt siihen, millaisia mahdollisuuksia viihteellä olisi Suomelle annettavanaan.
Vahvaa osaamispääomaa edustava paneeli
Suomen Luova Talous (SULT) ry moderoi paneelia, joka edusti vahvaa osaamispääomaa. Artistikoulutusta toi esiin muusikko Masi Luoma, Suomen suurinta ohjelmatoimistoa Toni Nuotio, lavatanssikenttää lavatanssifestarien järjestäjä Timo Kangastie, säveltäjiä Jukka Karppinen, sanoittajia Kari Tyni ja Gramexia Elmo Helokumpu. Yleisössä oli lisäksi merkittävä joukko artistimenestyksiä Komiat-yhtyeestä Eino Grönin kaltaisiin konkareihin.
Keskustelun lisäperspektiivi
SULT:n puheenjohtajana ja noin 25 miljoonan tallenteen tuottajana ja jakelijana saatoin tuoda keskusteluun kotimaisen levy-yhtiön näkökulman. Kokemusta nykymarkkinasta kerryttää myös yhtiömme katalogin noin puoli miljardia striimausta. Jälkimmäisestä voi sanoa suoraan: striimauksella ei elä. Syy ei kuitenkaan ole musiikin arvossa, vaan siinä, ettei iskelmäyleisö ole kokenut suoratoistoa omakseen.
Ongelma on arvo- ja palveluketjun rahoituksen ja
Listaa täydentävät kilpailukyvyttömyys, näkyvyyden ja kuuluvuuden puute, läpinäkyvyyden vajaus ja tulovirtojen epäoikeudenmukainen jakautuminen. Annoimme rakentavassa hengessä Gramexin Elmo Helokummulle tehtäväksi tarkastella, miten musiikin soittamisesta esimerkiksi kampaamoissa ja takseissa perittävän yksilöimättömän massakannon tekijänoikeustuottoja voitaisiin ohjata paremmin kotimaisen luovan talouden ravinnoksi. Teostoa olisimme myös toivoneet mukaan tilaisuuteen. Iskelmäfoorumissa arvostettiinTeostoa ja Gramexia ja ulkomaisia levyjättejä, mutta alan kotimaisten toimijoiden kirkas tähtäin on luoda yhdenvertaiset rakenteet musiikkimarkkinaan myös kotimaahan ja enemmistöväestölle. Kansainvälisten jättien on jo pärjättävä ilman rahojamme ja ilman niille kohdentuvia suoria tai välillisiä tukia.
Hitti on laajin ja vaikuttavin skaalautuva investointi
Harva innovaatio on vaikutukseltaan yhtä merkityksellinen kuin hitti. Se tuottaa tuloja radioista, televisiosta, tallenteista, striimauksesta ja ennen kaikkea moninkertaisesti suuremmilla keikkamarkkinoilla artistien, median, muusikoiden ja tapahtumajärjestäjien työn kautta. Hitin 70 vuoden suoja-aika on vahva vakuus: yksi onnistuminen voi kattaa useiden heikommin menestyneiden teosten riskipreemiot. Nekään eivät ole hukkaa, vaan työn, osaamisen ja osaamispääoman kehittymisen välttämätöntä raaka-ainetta.
Kilpailukyvyn perusta on resursoitu ihmistyö
Toimiva musiikkimarkkina Suomessa tarvitsee vähintään kolme kotimaisesti omistettua ja henkilöstöltään samankokoista levy-yhtiötä kuin alan kolme kansainvälistä jättiä. Realistisinta on kuitenkin tavoitella 20:tä pienempää tehoyksikköä ja niille toimivia jakelurakenteita. Markkina kuluttajineen suorastaan huutaa alalle laajempaa yleisöä tavoittavaa, kovempaa ja tasavertaista kilpailua. SULT kuulee sen huudon.
SULT sai jakamattoman valtuutuksen edistää näiden epäkohtien korjaamista
Nyt ei kaivata syyttelyjä eikä selityksiä. SULT:lla ja julkisella rahoittajalla on edessään mittava työmaa: edeltävät sukupolvet ovat antaneet tuhansien vireiden huvipaikkojen vetovoiman hiipua ja satojen artistien valovoiman himmetä. Se on valtiorahoittajien suurin luottotappio! Sen korjaaminen vastaa ministerin esittämiin toiveisiin, ja joukkomme on valmis tekemään tarvittavan työn iloisin mielin. Kunnioitamme ja lupaamme toteuttaa elinkeinoministerin tahtoa.
Toimeksisaaneena
Suomen Luova Talous (SULT)ry
Erkki Puumalainen
puheenjohtaja

